Kotisivu  Curriculum Vitae  Kokoelma  Yhteystiedot

Mitä tarkoitetaan sillä että rubiini ja safiiri ovat samaa ”jalokiviperhettä”, ja mikä ero on synteettisellä ja rubiinin jäljitelmällä?

Aito rubiini & safiiri
1800-luvulla vasta ymmärrettiin että rubiinit ja safiirit kuuluvat korundi-ryhmään, sitä ennen rubiinit sekoitettiin punaisiin- spinelleihin ja granaatteihin. Nykypäivisin olemme kuitenkin paljon enemmän valistuneita. Tiedämme että ne esiintyvät useimmiten metamorfisissa kivilajeissa ja jokisorissa. Niiden pääsiallinen kemiallinen koostumus on alumiinioksidia. Rubiinin punaisen värin aiheuttajana on erittäin pienenä määränä koostumuksessaan esiintyvä kromi, ja sinisafiirin värin aiheuttaja on taas titaani ja rauta yhdessä. Muitakin värimuunnoksia ja jopa värittömiä safiireja esiintyy, mutta niiden kaupallinen arvo ei ole yhtä huomattava kun edellämainittujen. Rubiini, safiiri ja muunväriset muunnokset kuuluvat kaikki ryhmään joka tunnetaan nimellä korundi. Ts. esim. oranssin/pinkin värinen korundi (tunnetaan nimellä ”padparadscha-safiiri”) ja se on saanut nimensä lootuksenkukasta. Nämä samaan ”perheeseen” kuuluvat korundit: rubiinit ja safiirit, kutsutaan ”etunimensä” perusteella, esim. väritön safiiri, keltainen safiiri, vihreä safiiri, ja poikkeuksena rubiini ja padparadscha. Käyttäessä ainoastaan nimitystä safiiri ilman adjektiivia, tarkoitetaan korundiryhmän sinistä muunnosta. Safiiri-kide

Kaikkien muunnosten kovuus on 9 Mohsin asteikolla, ja se on kovinta jalokivimateriaalia timantin (10) jälkeen. Korundit ovat ominaispainoltaan karkeasti sanoen 4.

Kidejärjestelmiä joihin jalokivet voivat kiteytyä on seitsemän. Korundiryhmän kivet kiteytyvät niistä yhteen, nimittäin trigoniseen järjestelmään. Rubiinit kiteytyvät usein asultaan levymäisiksi kiteiksi, ja safiiri usein pitkänomaisiksi bipyramidimuotoisiksi. Tällaisina ne myös rikastetaan, vaikka ne saattavat olla rikkoutuneita ja kuluneita.

Optisilta ominaisuuksiltaan tällä ryhmällä on etunaan kauniiden väriensä rinnalla kirkas lasikiilto. Korundeilla on vakiot optiset ominaisuudet; ne taittavat valoa tietyllä tavalla, joka helpottaa gemmologia tunnistustehtävässään. Valon taittoa tutkitaan refraktometrillä, ja taitekerroin vakioiksi on annettu: 1,76...1,78, ja kahtaistaitto on - 0,008...0,009. Erikoisuutena esiintyy myös tähti- rubiineja ja safiireja joissa pitkänomaiset rutiilisulkeumat heijastaessaan pistevaloa saavat aikaan tähti-kuvion joka nähdään kiven pinnassa sitä katsoessaan esim. auringonvalossa.

Rikastettu materiaali joka on läpinäkyvää viistehiotaan parhaan värin ja puhtauden mukaan, ja sulkeumainen taas pyörtöhiotaan.

Tänä päivänä kaikista arvokkaimpia korundeja ovat kyyhkysenverenpunaiset voimakasväriset hyvänlaatuiset rubiinit entisestä Burmasta (nykyisestä Myanmarista), ja safiirit jo ehtyneistä Kashmirin kaivoksista.

Synteettinen korundiTehdasmaista valmistusta: Djeva SA
Synteettiset korundit ovat ihmisen valmistamia kiviä. Ne ovat kemiallisilta ja fysikaalisilta ominaisuuksiltaan täsmälleen samanlaisia kun aidot vastineensa. Niiden alhainen rahallinen arvo ja kysyntä jalokivimarkkinoilla piilekin siinä ettei luonto äiti ole niitä valmistanut, ja täten niistä puuttuu kyseinen ”kädenjälki”. Niitä valmistetaan usein tehdasmaisesti, ja tuotantoerät ovat valtavat. Toiminto on sellainen että kiteiden pinnoille kertyy lisää ainetta, ja tällä tavalla kide kasvaa kokoa. Eri valmistusprosesseja ovat: Verneuilin liekkisulatus-, sulate-, Czochralskin, vyöhykesulatus, hydroterminen, ja päällekasvatusmenetelmät. Nämä synteettiset vastineet voidaan useimmiten tunnistaa sulkeumiensa perusteella mikroskooppia käyttäen.

JäljitelmämateriaaliTampereen Kivimuseo synt.kokoelma
Ero synteettisessä korundissa ja korundin jäljitelmällä on se että ne ovat kaksi täysin eri asiaa. Vaikka kummatkin ovat rahalliselta arvoltaan usein hyvinkin pieniä niin niiden ymmärtäminen on tärkeää. Sanalla jäljitelmä kuvataan luonnontuotetta tai keinotekoista ainetta. Rubiinin jäljitelmällä kuvataan materiaalia joka ainoastaan ulkonäöltään jäljittelee aitoa rubiinia. Tietysti sillä saattaa olla muita ominaisuuksia jotka jäljittelevät aitoa kiveä, kuten esim. ominaispaino. Safiirin jäljitelmä voi olla esimerkiksi kahdesta synteettisestä osasta (viisteisestä: ylä- ja alaosasta) yhteenkitattu kokonaisuus liimaa käyttäen. Jäljitelmä voi myös olla lasia, muovia, kuutiollista zirkoniaa, fluoriittia, jne.